Vietnam, osa 2

Lopultakin myös Suomenkielinen päivitys on valmiina! Tässä on ollut monenlaista hommaa, joten päivitys on viivästynyt.

Juttu ajalle 4.-13.12.2012

Tiistai:
Ding Quan – Da Lat:

Pitkästä ajopäivästä johtuen nukuin aamulla kymmeneen saakka. Pikainen pakkaus ja sen jälkeen välittömästi tien päälle ilman aamupalaa.
Da Lat:iin oli matkaa noin 180km johon arvelin kuluvan tällä skootterilla aikaa noin neljä tuntia.

Vähän matkaa ajettuani olin tyytyväinen etten ollut syönyt mitään aamiaiseksi. Tie oli niin huonossa kunnossa että aamupala olisi varmaan löytynyt tienvarresta.
Päivän aikana ohitin kolme poliisien sakkorysää ilman pysäytyksiä. Veikkaan että silmä alkoi tottua poliisien ruskeaan uniformuun, joten osasin bongata heidät tien vierestä riittävän ajoissa jotta kerkesin hiljentää vauhtia huomaamatta…

Pikkuhiljaa tie alkoi nousta edessä näkyville vihreille kukkuloille. Tervetullutta vaihtelua kuumuuteen ja kosteuteen tarjosi kukkuloilla vastaantullut viileämpi ilma.
Jyrkimmissä ylämäissä skootterilla alkoi olla vaikeuksia päästä ylös… Muutamassa mäessä nopeus pysyi hädintuskin yli 30km/h:ssa!
Tällainen automaattikytkimellä toimiva skootteri on hyvä kaupungissa ja tasaisella maalla, mutta mäkisessä paikassa se on totaalisen käyttökelvoton.

Kylät tien varressa näyttivät todella köyhiltä ja pölyisiltä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tämä yksi kylä oli todella siisti ja värikkäät talot reunustivat puhtaan näköistä järveä. Järven reunamilla värikkäät kukat kukkivat ja huumaava tuoksu sai hymyn irtoamaan kypärän sisällä.
Oli todella iso ero muihin tienvarren kyliin! En muista kylän nimeä, mutta veikkaan että kyseessä täytyy olla jokin turistikylä, koska seuraava kylä oli jälleen pölyinen, likainen ja harmaa…

Noin 10km ennen Da Lat:tia meinasin eksyä hieman, koska päätien varressa oli kyltti jossa sanottiin että skoottereilla ei saisi ajaa tiellä. Koitin löytyy toisen reitin, mutta jonkin ajan kuluttua päätin etten ollut nähnyt ko kylttiä (jos poliisi minut pysäyttäisi).
Perhana, minähän olen turisti ja turistit saattavat joskus olla hieman hukassa ;).

Tie jyrkkeni jyrkkenemistään ja pikkuhiljaa aloin epäillä että pääsenköhän mäen päälle pienellä skootterillani (ehkä tässä oli yksi syy miksi skoottereilla ei tälle päätiellä saanut tulla…).
Hitaimmillaan nopeus putosi noin 10km/h. Hikikarpalot valuivat silmiini kun epätoivon vimmalla väänsin kaasua isommalle ilman mitään vastetta skootterista. Jollain ihmeen kaupalla kuitenkin pääsin kuin pääsinkin mäen päälle! Oli kyllä todella iso helpotus, koska muuten olisin joutunut palaamaan takaisin paikkaan jossa eksyin hetkeä aiemmin.

Da Lat on kuuluisa lomanviettopaikka eteläisessä Thaimaassa. Ihmiset tulevat tänne pakoon kuumuutta ja kosteutta, koska ilma Da Lat:ssa on mukavan viileä.
Alunperin ranskalaiset siirtomaaherrat ovat pitäneet tätä lomapaikkanaan ja siitä ajasta on jäljellä ranskalaistyylisiä villoja alueella.

Yllätyin kuinka paljon viileämpää Da Lat:ssa oli verrattuna edellispäivien höyryävän kuumaan ja kosteaan ilmastoon! Itse asiassa ilma oli niin viileä että 1500m:ssa minulle meinasi alkaa hampaat kalista. Tähän tietenkin vaikutti se että minulla oli päällä shortsit, t-paita ja sandaalit. Eihän ilma nyt mitenkään hyytävän kylmä ollut, 24 astetta, mutta kun olet viettänyt paljon aikaa yli 30 asteessa niin tuo 24 tuntuu viileältä.

Edellisenä iltana olin valinnut Lonelyplanetista kolme eri hotellia Da Lat:sta, joten ensimmäiseksi pysähdyin paikallisen järven reunaan ihmettelemään gepsistä että missä ne hotellit sijaitsevat.
Ennen kuin sain kypärän pois päästä niin ensimmäinen “lonely rider” oli jo tarjoamassa oppaan palvelujaan lähialueiden teille.
Olin lukenut aiemmin että ei kannata summassa hyväksyä tarjouksia, koska osa näistä oppaista ei kuulu “lonely riderseihin” eikä heidän palvelunsa ole välttämättä pyytämänsä hinnan arvoinen.
Jamppa oli kohtelias jopa sen jälkeen kun kerroin etten tarvitsisi hänen palveluitaan. Juttelimme siinä hetkosen niitä näitä ja vastailin hänen kysymyksiinsä minun reissusta.

Yksi valitsemistani hotelleista osoittautui todella nätiksi. Kyseessä oli pieni hotelli, mikä oli mukava yllätys ja hotellin alakerrassa oli leipomo. Leipomon vuoksi päätin jäädä tähän hotelliin yöksi. Huone oli virheettömässä kunnossa ja hintakin oli kohdallaan matkalaisen budjetille, 250 000 Dongia ($12).

Ilta kului Intian jutun käännöstä kirjoitellessa, pyykkiä pestessä ja tutustuen Kambotzan viisumi sääntöihin.
Myöhemmin illalla päätin täyttää e-viisumi hakemuksen, koska tällä tavalla säästäisin kallisarvoisia sivuja passissani.

Keskiviikko:
Da Lat:

Ilman aikatuaulua matkustamisen yksi parhaista puolista reissussa on että voin nukkua joka aamu niin pitkään kuin haluan :).
Kymmenen aikoihin könköilin sängystä ylös ja menin alakerran leipomoon nauttimaan aamupalaa. Aamupala oli todella hyvä, monenlaista tuoretta leipää, pullaa ja keksejä. Kahvi oli myös tuoretta ja maistui niin hyvälle että päädyin juomaan kolme kupillista. Kahvin jälkeen alkoi tuntua että mahakin jälleen alkaa toimia!!! Upeaa!!! 🙂

Aamupalan aikana päätin että vietän toisenkin yön tässä viihtyisässä hotellissa. Ilma on mukavan viileä ja voisin mennä ajelemaan ilman keltaista säkkiäni.

Puolen päivän aikoihin hyppäsin skootterin päälle ja lähdin ajamaan itää kohti. Suuntana oli noin 50km:n päässä oleva yksi korkeimmista passeista tällä alueella.
Tie #20 oli todella huonossa kunnossa, eikä ajamisesta voinut nauttia hetkeäkään tällä skootterilla.
Vauhti täytyi pitää todella hiljaisena jotta sain kierrettyä kaikki kuopat ja kivet, mutta siinä samalla pystyin myös katselemaan ympärilleni.

Tie kulki useiden pienten kylien läpi ja olikin hauska seurata paikallisten elämänmenoa. Ihmisillä ei näyttänyt olevan kiire ja näyttivätkin jututtavan ihmisiä joka puolella. Ihmiset näyttivät olevan iloisia, ainakin he hymyilivät niin paljon :).

Tavaroiden kuljetus täällä on oma taiteenlajinsa. Osa ihmisistä käyttää hevoskärryjä ja osa lastaa pikku skootterinsa päälle uskomattomia tavarakuormia! Euroopassa poliisilla menisi pasmat totaalisen sekaisin eikä ohjekirjasta taitaisi löytyä sopivaa syytettä tällaisille kuormille…

Lonely planetin kirjasta olin lukenut että tältä passilta pitäisi näkyä meri mikäli ilma olisi kirkas.
Gepsin mukaan tie oli todella mutkainen edessäpäin, mutta vähän myöhemmin huomasin että tie mutkittelikin alaspäin. Näköalapaikalta koitin tähystellä merta, mutta kauempana oleva usva peitti meren näkyvistä.

Valitsin eri reitin takaisin Da Lat:iin. Tämä tie kulki laakson pohjalla kylästä toiseen ja tällä kertaa tiekin oli paremmassa kunnossa.
Ajelin edelleen hitaasti ja katselin kun paikalliset työskentelivät pelloilla ainoastaan hakut kädessään. Näyttää siltä että moderni tehomaatalous ei ole vielä ennättänyt tänne saakka. Perinteisillä tavoilla työskennellen ihmiset varmaankin saavat riittävästi satoa omaan käyttöön ja ehkä hieman jopa myyntiinkin.

Matkan varrella pysähdyin yhteen pienen kylän kahvilaan limukalle. Istuskelin siinä tien vieressä noin 30 minuuttia ja katselin ohikulkevia ihmisiä.
Pitkänokka valkonaama taisi olla jonkinsortin nähtävyys kylässä koska ihmiset tuijottivat minua niin pitkään.
Tottakai vastasin tuijotukseen tuijotuksella (luonnollisesti hymyn kera) ja vastineeksi sain lukemattoman määrän lämpimiä hymyjä! Ihmiset näissä pienemmissä kylissä ovat hieman uteliaita ja ehkä ujojakin ulkopuolisia kohtaan, mutta äärettömän ystävällisiä ja kohteliaita.

Da Lat:ssa koitin löytää skootteripajan joka voisi tarkastaa menopelistäni öljyt ja tarvittaessa lisätä hieman. Kommunikointi ei oikein ottanut toimiakseen, koska mekaanikot eivät puhuneet englantia, eivätkä he tuntuneet ymmärtävän että mitä halusin heidän tekevän (vaikka näytin öljyn mittatikkua jne).
Lopulta päätin että matkalla HCMC:iin pysähtyisin liikkeessä joka myy SYM:n skoottereita ja pyytäisin heitä tarkastamaan öljyt.

Illalliseksi söin paikallista mausteista kanaa samalla kun yritin välttää ettei tietokoneeni näppis olisi kovin mausteissa aterian päätteeksi.

Torstai:
Da Lat – Nha Trang:

Aamupalan jälkeen lähdin jatkamaan matkaani ja suunnitelmana oli päästä meren rannalle Nha Trangin kaupunkiin.
Aamu oli yllättävän viileä ja vähän matkaa ajettuani minun oli pakko pysähtyä laittamaan sadepuku päälle.
Sadepuku lämmitti oloa ja piti vaatteet kuivana pienestä tihkusateesta.
Tie #723 oli todella mukava. Tämä tie olisi ollut nautinto ajaa omalla pyörällä mutkista ja ylä- ja alamäistä johtuen. Nyt pikku skootteri tuntui välistä kuolevan ylämäessä kun vauhti vain hidastui hidastumistaan. Vaivoin pääsin muutaman isomman mäen päälle.

Yhdessä vaiheessa huomasin tien varressa todella erikoisen näköisiä “hiekkapiikkejä”. Pysähdyin ihmettelemään niitä vähän lähempää ja ne todellakin olivat hiekasta muodostuneita, koska ne murtuivat helposti ja muuttuivat hiekaksi. Sateen on täytynyt muodostaa ne piikit, mutta miten?

Jonkin matkaa myöhemmin ohitin matkalaisen joka oli liikenteessä paikallisella moottoripyörällä. Pari kilometriä myöhemmin pysähdyin pienen vesiputouksen luokse odottelemaan jos matkalainen pysähtyisi sinne myös. Matkalaisten kanssa on mukava vaihdella kuulumisia ja saada vihjeitä eri paikoista.
Jamppa ohitti minut ja heilautti kättä mennessään. Päätin kuitenkin ottaa muutamia kuvia putouksesta (putouksessa oli märkä tukki joka teki paikasta vielä mielenkiintoisemman näköisen).
Jostain syystä minua kiinnostaa tällaisen luonnon muovaamat paikat paljon enemmän kuin kaupungit tai kylät. Jotenkin en vain keksi valokuvattavaa kaupungeista (pitäisi harjoitella paljon enemmän kuvaamista niissä paikoissa).

Pienet tienvarsikahvilat ovat hyviä paikkoja pitää pieniä taukoja. Yleensä juomat ovat näissä paikoissa vähän halvempia ja juoman voi nauttia riippumatossa.
Pienen levähdystuokion jälkeen saavuin alavammalle maalle ja näin tien reunustoilla riisipeltoja.
Valitettavasti pelloilla ei ollut ketään töissä (olisi tullut hyviä kuvia silloin), joten hetken ihmettelyn jälkeen jatkoin matkaa rantaa kohti.

Matkan varrella ajoin jälleen yhden kanan yli (toinen kana tällä reissulla)! Huomasin kanan liian myöhään (juoksi suoraan eteen tienvarren heinikosta) enkä voinut välttää yli ajamista.
Paikalla oli jälleen ihmisiä, joten päätin jatkaa matkaa pysähtymättä.
En tiedä miten siinä kohdassa tietä oli kanoja, koska lähistöllä ei ollut yhtään taloa… Todennäköisesti joku oli tuonut kanat sinne ja auton / skootterin lähestyessä hätisteli ne tielle taskurahaa saadakseen…

Nha Trangissa ajoin kaupungin torille ja tutkailin suositeltuja majataloja mukana kantamastani Lonely Planetin oppaasta. Valitsin muutaman ja lähdin etsimään niitä. Pitkällisen kiertelyn ja kaartelun jälkeen en ollut löytänyt yhtäkään näistä majataloista, joten päätin valita summassa yhden alueen lukuisista pikku hotelleista.
Vanhempi kiinalaisen näköinen rouva kertoi huoneen hinnaksi $10. Tarkastin huoneen joka oli siisti, ilmastoitu ja internetkin löytyisi, joten päätin jäädä siihen paikkaan yöksi. Ajoin skootterin hotellin aulaan ja sen jälkeen lähdin etsimään illallispaikkaa.

Tällä kertaa valinta osui lähistön pizzeriaan. Siinä höyryävän kuumia pizzan palasia ääntä kohti heitellessäni en voinut välttyä huomaamasta että alueella oli todella paljon venäläisiä turisteja. Myöhemmin kuulin että alueelle on suora lento Moskovasta joten tämä selitti turistit alueella.

Perjantai:
Nha Trang – Mui Ne:

Suurimman osan päivästä ajelin tylsää tietä #1 pitkin. Sama juttu kuin aiemminkin, todella paljon liikennettä, paksua mustaa savua päästäviä busseja ja kuorma-autoja.
Noin 50km ennen Mui Ne:tä huomasin horisontissa laajan vaalean alueen joka näytti hiekkadyyneiltä.
Päätin että seuraavana päivänä menisin tutustumaan alueeseen paremmin.

Mui Ne:en lähellä ohitin myös punaisia dyynejä (dyynit olivat ihan tien vieressä). Dyynit näyttivät aika mielenkiintoisilta, mutta alue oli täynnä ihmisiä ja jalanjälkiä :(.

Mui Ne:en ranta-alue on todella suosittu leijasurffareiden (onkohan tuo oikea nimitys) keskuudessa ja matkan varrella bongasinkin lukuisia leijoja rannan läheisyydessä.

Mui Ne on pieni kalastajakylä. Keskustassa yllätyin kun en nähnyt yhtään ainoaa majapaikkaa. Pysähdyin kysymään asiaa paikallisilta ja he opastivatkin minua jatkamaan muutaman kilometrin kylän eteläpuolelle. Siellä tien varret olisivat kuulemma täynnä majapaikkoja ja ravintoloita.
Mui Ne Packpackers hostelli näytti uudelta ja siistiltä, mutta valitettavasti hostelli oli täynnä.
Vähän myöhemmin löysin siistin majatalon jonka hinta oli hyväksyttävä (turistipaikka, joten hinnat ovat hieman korkeammat), $17 isosta ilmastoidusta huoneesta.

Tavaroita huoneeseen kantaessani tapasin muutamia muita matkalaisia ja päätimme että vähän myöhemmin menisimme yhdessä illalliselle.
Illallisella meitä oli kaiken kaikkiaan 10, muuta matkalaiset olivat Uudesta Seelannista, UK:sta ja Tanskasta.
Illalliseksi söin todella maukkaan Barracuda pihvin. En varmaan koskaan aiemmin ole saanut yhtä maittavaa merenelävää! Ilta kului nopeasti siinä jutellessa, syödessä, kylmää olutta nauttiessa ja kuunnellessa kun meren aallot löivät rantaan muutaman metrin päässä.

Lauantai:
Mui Ne:

Olin suunnitellut nousevani aikaisin ylös jotta kerkeäisin tutustua valkoisiin hiekkadyyneihin ennenkuin päivä lämpenisi liikaa, mutta uni maistui niin hyvälle että tämä suunnitelma lensi samantien romukoppaan.
Päätin että menisin tutustumaan dyyneihin iltapäivällä ja ennen sitä kävisin läpi valokuviani.

Matkalla ohitin jälleen punaiset dyynit, koska alueella oli hurjasti ihmisiä ja miljoonia jalanjälkiä.
Pikku hiljaa aloin jälleen erottaa valkoisen alueen horisontissa ja aloinkin miettiä että mitähän kautta pääsisin sinne parhaiten.
Pysähdyin läheisessä kylässä katselemaan että mistä kaikki jeepit tulivat. Valitsin pienemmän tien ja pian tiesinkin että olin oikealla tiellä, koska vastaan tuli jeeppejä turisteja kyydissään.

Pian tie muuttui pehmeäksi hiekaksi ja nyt jouduin potkimaan vauhtia jotta pääsin skootterilla eteenpäin. Onneksi hiekkaista aluetta ei ollut kovin pitkästi, koska muuten olisi saattanut jaloista loppua puhti kesken :).

Pysähdyin dyynien reunalle pieneen kahvilaan josta sai myös vuokrata mönkijöitä dyyneillä ajoa varten. Hinta oli minulle liian korkea, koska vartin ajosta olisi pitänyt maksaa parikymmentä euroa.
Ostin kahviosta vettä ja lähdin tallustelemaan dyyneille.
Hiekka oli polttavan kuumaa eikä tullut kyseeseenkään että olisin voinut kävellä alueella paljain jaloin. Maisema oli nättiä tuulen jatkuvasti muotoillessa näitä hiekkakasoja, ainoa asia mikä pisti silmään oli mönkijöiden jäljet joka puolella.

Alue oli melkoisen iso, mutta ei niin suuri etten olisi nähnyt alueen reunoilla kasvavia pusikoita. En pystynyt sanomaan että kuinka kaukana pusikot olivat, mutta siinä mieleen tuli että Sahara olisi varmaan huima kokemus, koska siellä aavikko jatkuu horisontin taakse!

Käveleskelin ympäriinsä pari tuntia ennen kuin palasin takaisin skootterille.
Tässä vaiheessa mönkijöitä oli joka puolella! Alueelle kannattaa tulla aikaisin aamulla, koska silloin ei (kuulemma) ole niin paljon muita turisteja päristelemässä.

Päätin että ajaisin dyynialueen ympäri koska auringonlaskuun oli vielä pari tuntia aikaa.
Mitä pitemmälle pääsin, sen pienemmäksi tie muuttui. Tie oli ajettavassa kunnossa, mutta nopeus täytyi pitää hitaampana.
Matkan varrella ohitin muutaman kylän jossa koirat yrittivät saada makua turistin jalasta (onneksi siinä onnistumatta).

Aikaa kierrokseen meni huomattavasti enemmän kuin olin ennakoinut. Alkuperäinen suunnitelma oli palata takaisin Mui Ne:en ottamaan kuvia satamasta auringonlaskun aikaan, mutta tämä suunnitelma näytti nyt mahdottomalta.

Aurinko oli jo laskemassa kun ajelin niska kyyryssä niin lujaa kuin skootteri vain kulki. Onneksi vastaan ei tullut yhtään poliisia, koska silloin olisi sakkojen saaminen ollut varmaa…
Visiirin läpi näin kuinka taivas muuttui pikkuhiljaa aina vain punaisemmaksi ja tiesin että olin myöhässä. Edellisenä päivänä olin katsellut paikan mistä saisi nättejä kuvia, mutta nyt missasin tämän mahdollisuuden :(.

Saavuin ennalta katsomaani paikkaan kymmenen minuuttia liian myöhään… Aurinko oli jo laskenut ja taivas oli muuttumassa mustaksi. Perhana! Pieksin itseäni omassa mielessäni “jos vain olisin ottanut sen lyhemmän reitin…”

Masentuneena tästä takaiskusta palasin takaisin hotellille ja menin lähimpään ravintolaan helpottamaan turhautunutta oloa ja ruokkimaan nälästä huutavaa vatsaani.

Sunnuntai:
Mui Ne – Ho Chi Minh City:

Päivän ajatuksena oli ajaa noin 200km ennalta varaamaani hotelliin HCMC:ssä.
Koko päivä kului tutun tylsällä tiellä #1.
Tätä tietä kannattaa välttää kuin ruttoa, koska liikenne ja jatkuvat poliisin “ansat” tekevät ajamisesta raskasta.

Tällä kertaa minut pysäytettiin ainoastaan kerran, mutta päätin että nyt pääsisin jatkamaan matkaa ilman maksamista.
Pollari osoitteli jälleen nopeusmittariani ja minä siihen viittilöin että olin ajanut 50km/h. Jälleen pollari osoitti 60km/h ja minä vain kohauttelin olkapäitäni ja puistin päätäni siinä samalla mittaria tökkiessäni.
Tätä miimikkohommaa jatkui noin 10 minuuttia kunnes paikalle tuli toinen poliisi joka viittilöi minua jatkamaan matkaani ilman maksamista!
Tästä oppineena Vietnamissa kannattaa pitää oma päänsä, koska poliisit eivät pysty todistamaan mitään ja jossain vaiheessa hekin väsyvät (elleivät vedä asetta esiin nokan edessä…).

HCMC:ssä alkoi normaali skootteri kaaos. Näitä pöriseviä räpättimiä singahteli eteen joka puolelta, mutta kun siihen osasi varautua niin homma ei aiheuttanut mitään ongelmia. Risteyksessä kannattaa aina tähdätä keulille.
Minulla oli hotellin osoite, mutta se osoittautui todella vaikeaksi löytää. Kyselin neuvoja useamman kerran, mutta silti hotelli vain ei ollut siellä missä oletin sen olevan.

Lopulta, lukuisten u-käännösten jälkeen löysin hotellin todella kapealta kujalta. Hotellia oli totaalisen mahdoton huomata päätieltä, eikä tämä pieni kujakaan ollut helposti havaittavissa.
Huone oli jälleen siisti ja skootterin sain parkkeerata alapuolella olevaan talliin.

Illalla pyysin hotellia varaamaan minulle bussiliput Phnom Penh:iin. Tällä tavalla minun ei tarvinnut lähteä kokeilemaan onnea eri matkatoimistojen kanssa (joita löytyy joka nurkan takaa).

Maanantai:
Ho Chi Minh City:

Aamupalan jälkeen lähdin palauttamaan skootteria. Tämä pikkuinen skootteri oli kuskannut minua eteläisessä Vietnamissa noin 2000km! Skootteri oli hyvä kaupungissa ja tasamaastossa, mutta kukkuloilla se oli turhauttavan käyttökelvoton. Joka tapauksessa pääsin kaikkialle minne olin halunnutkin ja hinta oli todella naurettavan halpa, joten en voi valittaa suuremmin :).

Hotellille palattuani minun seuraavan hommani oli löytää paikka jossa voisin tulostaa värikopion uudesta Kambotzan viisumistani.
Respa suositteli yhtä liikettä muutaman sadan metrin päässä hotellista.
Respa piirsi minulle todella karkean kartan ja sen jälkeen lähdin etsiskelemään liikettä. Liike oli aika paljon kauempana kuin muutaman sata metriä. Matkan varrella silmiin osui lukuisia paikkoja joista voisi saada paikallista seuraa, mikäli tunnet olosi yksinäiseksi…

Yllätyksekseni liikkeessä ei tullut mitään ongelmia muistitikkuni kanssa, koska normaalisti mikään paikka ei halua ottaa muistitikkua virusten pelossa.

Hotellilla minua odotteli vastapestyt pyykit (tällä kertaa olin antanut vaatteet pesulaan), joten nyt sain pakattua kaikki tavarat valmiiksi seuraavan aamun matkaa varten.

Loppuilta kului jälleen päiväkirjan kirjoittelussa ja valokuvien läpikäynnissä (uskomatonta kuinka paljon aikaa kaikkien valokuvien läpikäymiseen menee!).

Tiistai:
Ho Chi Minh City (Vietnam) – Phnom Penh (Cambodia):

Puhelin herätti minut iloisesti uuteen aamuun ennen seitsemää. Pikaisen aamupalan jälkeen vielä huoneen tarkastus useampaan kertaan (nykyään tarkastan huoneen kolmeen kertaan etten enää unohda (esimerkiksi) saippuaa)

Respa oli sanonut minulle että joku tulee poimimaan minut hotellilta 07:45 ja opastaa minut bussipysäkille.
Kasin aikaan istuskelin vielä hotellilla ja aloin huolestua että myöhästynkö bussista. Tiedustelin asiaa respasta ja sieltä vain todettiin että jamppa on jo matkalla hotellille.
Olin huolestunut siitä syystä että minulla ei ollut bussilippua, vaan se oli tällä mystisellä jampalla joka oli kuulemma matkalla hotellille. En myöskään tiennyt että mistä bussi starttaisi, joten ei auttanut muu kuin jatkaa odottelua.

Kymmen yli kahdeksan jamppa lopultakin ilmaantui hotellille ja nyt olin aika varma että ehtisin bussiin. Matkalla pysäkille poimimme mukaan muutaman muunkin huolestuneen näköisen matkalaisen.
Pysäkillä sain lopultakin bussilipun. Jamppa kyseli minulta maksukuittia (mitä minulla ei ollut, koska olin maksanut lipun huoneen ohessa), onnekseni hän kuitenkin suostui antamaan lipun minulle ilman että minulla oli näyttää kuittia…

Jos jamppa oli myöhässä puolikkaan tunnin niin yhtä myöhässä oli myös bussi. 30 minuuttia ilmoitetun lähtöajan jälkeen bussi lopultakin ilmaantui paikalle ja nyt tiesin että pääsisin tänä päivänä takaisin Kambotzaan.

Bussissa vieressäni istui kiinalainen tyttönen ja hetken turinoinnin jälkeen selvisi kuinka pieni tämä maailma onkaan…
Tämä tyttönen oli työskennellyt Nokialle ja päässyt käymään useamman kerran suomessa. Jopa pohjoisessa josta itsekkin tulen!
Nokian jälkeen hän oli työskennellyt parille muullekkin suomalaiselle firmalle Pekingistä käsin.
Nyt hän oli kiertämässä kaakkois-aasiaa ja pikkuhiljaa suuntaamassa takaisin Kiinaan (hän matkusti vanhemman pariskunnan kanssa järjestäen heille liput ja järjestäen kaiken, vastineeksi vanhempi pariskunta maksoi myös hänen matkansa. Hän inhosi tätä järjestelyä, koska kuulemma suurin osa ajasta oli kulunut busseissa istuen ilman että hän oli päässyt näkemään mitään).

Bussi saapui rajalle todella nopeasti (aika kului turisten niitä näitä). Rajanylitys sujui yhtä helposti kuin tullessakin, ainoana erona oli että tällä kertaa meidän ei tarvinnut kantaa laukkuja läpivalaisuun.

Muutama sata metriä rajan jälkeen pysähdyimme lounaalle tienvarsiravintolaan.
Päätin jättää lounaan väliin ja otin pikku nokoset.
Itse asiassa pikku nokoset muuttuivat koko matkan kestäneeksi uneksi, koska en muista mitään loppumatkasta :).

Phnom Penhissä bussi jätti meidät noin kilometrin päähän terminaalista… Ei hommassa ollut mitään ongelmaa, koska gepsin avulla löytäisin takaisin hostellille, mutta tällä kertaa jouduin maksamaan $1 enemmän tuktuk-kuskille.
Jaoin tuktukin yhdessä hollantilaisen jampan kanssa. Hän oli 9kk:n reppumatkalla kaakkois-aasiassa.

Hetken ajelun jälkeen olin jälleen tutussa Sunday Guesthousissa. Yllätyin kun kuulin että guesthouse oli täynnä ja huone olisi vapaana vasta seuraavana päivänä. Yllätyin siksi, koska olin varannut huoneen ennen lähtöä Vietnamiin. Noh, homma meni kuitenkin nätisti, koska he järjestivät minulle huoneen viereisestä guesthousista. Tällä kertaa jaoin huoneen saman Hollantilaisen jampan kanssa joka tuli samalla tuktukilla bussilta.

Ilta kului jutellen niitä näitä sekä hyvää ruokaa ja olutta nauttien.
Reissulla on mukava jutella muiden matkalaisten kanssa. Tämä onnistuu parhaiten hostelleissa ja guesthouseissa, hotelleissa tilanne tahtoo olla siten että jokainen omassa “kuplassaan” eikä muita juurikaan tapaa.

Keskiviikko:
Phnom Penh:

Heräsin kasin aikaan kun huonekaveri valmistautui lähtemään Thaimaan suurlähetystöön.
Oven sulkeuduttua nukkumatti vei jälleen voiton.
Seuraavan kerran heräsin siihen kun huonekaveri tuli takaisin suurlähetystöstä puoli yhdentoista aikaan…

Nyt oli jo korkea aika nousta ylös ja vaihtaa Sunday guesthousiin.
Päivälle oli ainoastaan yksi targetti, saada Thaimaan viikon 2 juttu käännettyä. Käännös otti puolikkaan päivän, mutta lopultakin olin saanut tämän tehtyä!
Loppuilta kului päiväkirjaa ajantasalle saattaessa.

Torstai:
Phnom Penh:

Koko päivä kului siihen että mietin mitä tavaraa saisin mahtumaan mukaan joululomalle Saksaan ja mitä jättäisin pyörään.
Kaikki vaatteet mahtuivat helposti mukaan, koska ne eivät vie minkään verran tilaa :D, mutta kameravehkeissä olikin vähän enemmän miettimistä…

Jossain vaiheessa kyllästyin ja päätin ottaa pikku tauon pakkaamisesta. Kävin heittämässä pienen lenkin kaupungilla pyörällä ja sen jälkeen päätin etsiä paikan jossa saisin pyörän pestyä.
Pienen haeskelun jälkeen löysin pesupaikan jossa paikalliset viettivät 30 minuuttia pyörää pesten (viisi ihmistä pesi pyörää)! Pesu itsessään ei ollut oikein tehokasta, koska suurin osa ajasta näytti kuluvan katteen tekstien lukemiseen ja gepsin ihmettelyyn…

Useamman pakkauskierroksen jälkeen aloin olla tyytyväinen valintoihini ja sen jälkeen ilta kului siihen että pakkailin loput tavarat pyörän sivulaukkuihin ja Packsafen sisälle.
Loppusilauksena peittelin pyörän vielä laavukankaalla jottei se herättäisi turhaa huomiota loman aikana.

8 thoughts on “Vietnam, osa 2

  1. Hi, greetings from Shanghai… I somehow was thinking our last trip to China due to Ben and I remember our discussion in the evening… I would have never thought that you are driving 2000 km with scooter

  2. Moi Marko,

    Nice to see some pictures again from your trip! 🙂
    I really like those pictures of sand dunes.

    Sari

  3. Hi Elke,

    Good idea! I was thinking about this at some point, but somehow I forgot it.
    I will start putting dates or weeks to the posts from now on.

    -Marko

  4. Hi Elke,

    You are welcome 🙂
    It would be quite easy: Laos and Cambodia.
    Or actually northern Laos and northern Thailand (maybe also really northern Vietnam…) in addition to Cambodia.

    -Marko

  5. PS: maybe you should writes dates to the entries 🙂 I just got confused when you wrote about washing the bike so it is ready when you get back from Germany. Feels like time travelling 😉

  6. Finally 🙂 Thanks a lot! I really want to go to Asia again! If only I could decide…. If you had to chose – which 1 (or2) would you go to? Laos, Cambodia, Vietnam, or then the easy Thailand? Take care and keep blogging.

  7. Yes, finally got it out 🙂
    Yes, SYM really had some tough times to get to Dalat…
    It was my pleasure to meet you in Pattaya and thanks again for the nice dinners and excellent discussions!

    Greetings also to your family!

    -Marko

  8. He He hemuli

    You finally got the time to update…

    Sorry we didn’t have time to talk about Dalat because that is a Place I love. And I drove there on a motorbike (Mocba 175cc) You just did on a SYM scooter. Shame on You,

    But Thank’s for a nice time with You in Thailand

    MP-Terveisin HIKO

Vastaa