Armenia – Georgia – Azerbaijan ja takaisin Georgiassa

Terveisiä Georgian Military Road:lta!
Tämä juttu on pitkä, joten kannattaa nojata taakseppäin ja rentoutua… 🙂

Armeniasta Georgiaan:
Perjantaina lähdin hotellilta 11 aikoihin. Ilma oli kuuma jo tuohon aikaan, mutta tiesin sen viilenevän heti kunhan pääsisin pois Yerevanista.
Yerevanin laitakaupungilla pysähdyin ottamaan kuvan Ararat-vuoresta- Vuori oli hienon näköinen vaikka näkyvyys vuorelle ei ollut paras mahdollinen.
Huomasin myös etten olekkaan Armenian ainoa moottoripyöräilijä, koska vastaan ajoi jamppa isolla kustomilla 🙂

Tällä kertaa otin suunnaksi pohjoisen kohti Vanadzorin kaupunkia. Tie oli hyväkuntoinen vihreiden kukkuloiden hallitessa maisemaa.

Ajattelin syöväni lounaan samassa tienvarsi ravintolassa kuin Armeniaan tullessakin. Tällä kertaa olin pari minuuttia myöhässä, joten päätin haukata lounaaksi suklaapatukan ja jatkaa matkaa eteenpäin. Myöhässä? Bussilastillinen turisteja käveli samaan aikaan ravintolaan, joten siellä olisi aikaa kulunut ties kuinka kauan.

Nyt en missannut Haghpatin luostarin kylttejä, joten päätin käydä kurkkaamassa paikan. Parkkipaikalla oli Tsekkiläinen moottoripyörä, valitettavasti kuski eikä kyytiläinen puhunut sanaakaan englantia. Mielestäni Haghpatin luostari oli mielenkiintoisempi verrattuna Sanahiniin.

Rajan ylitys molemmilla rajoilla (Armenian ja Georgian) meni nopeasti ilman mitään ongelmia. Ainakaan käyttämäni rajanylityspaikan perusteella Armenian rajalla ei ole minkäänlaista ongelmaa.
Muista vaihtaa Armenian valuutta ennen rajanylitystä. Georgian puoleisella rajalla ei ole valuutan vaihtopisteitä, Tbilisissä onnistuu tuo valuutan vaihto, muttei läheskään jokaisella pisteellä.

Tbilisiin oli lyhyt pöräytys. Sinne päästyäni joku melkein ajoi autolla päälleni (veikkaan että kuski oli sokea tai hommaili jotain muuta autossa). Yhtäkkiä kuulin renkaiden ulvontaa takaani (olin pysähtyneenä punaisiin valoihin autojen perässä) ja auto pyyhkäisi ohitseni hipaisuetäisyydeltä… Taisin olla jälleen onnekas, mutta tätä vauhtia onni tulee käytettyä kokonaan aika pian…

Palasin takaisin Green Stairs hostelliin kysymään jos heillä olisi vapaa huone. Ei, ei ollut, mutta onneksi viereisestä hostellista (samassa pihapiirissä) löytyi pieni vapaa huone. Hinta oli ainoastaan 20 laria, mikä sopi budjettiini oikein hyvin.
Suihkussa en keksinyt että millä logiikalla lämmintä ja kylmää vettä tuli, mutta keskiarvo vedestä oli hyvä

Illallisella kävin olusella ja nauttimassa paikallista ruokaa (Khinkali). Koko illallinen maksoi vain 2,5 laria!

Georgia:
Aamulla vasta neljäs rahanvaihtopiste suostui vaihtamaan Armenian valuutan Georgian lareiksi.
Hostellilla oli ongelmia vedentulon kanssa, enkä halunnut jättää ylläriä vessaan, joten käväisin Mäkkärillä aamupalalla ja käytin heidän vessaansa.

Green Stairs hostellin omistaja varoitteli minua Azerbaijanista. Hän sanoi että poliisit antavat helposti isoja sakkoja siellä. Samalla hän varoitteli minua venäjästä. Meinasi että minun kannattaa leiriytyä ainoastaan poliisiasemien läheisyydessä, koska kylien läheisyydessä ei ole turvallista. Toukokuussa kuulemma Japanilainen moottoripyöräilijä oli tapettu venäjällä (todellisuudessa tuo oli tapahtunut kaukana Siperiassa).
Kysäisin että onkohan Groznyin ohittaminen turvallista. Hän meinasi että se on varmaan yksi turvallisimmista alueista venäjällä johtuen turvallisuusjoukoista, mutta alue voi kuulemma räjähtää uudelleen milloin tahansa…

Jätin jälleen Tbilisin taakseni ja tällä kertaa suunnitelmana oli löytää Davidin suosittelema hostelli (jamppa jonka tapasin muutamia päiviä aiemmin).
Hostellin karkea sijainti oli merkitty gepsiin. Se oli todellakin karkea, koska ”hostelli” löytyi gepsin mukaan luostarin parkkipaikalta 🙂
Kyselin paikallisilta hostellin sijaintia, mutta vastauksia tuli yhtä monta erilaista kuin oli vastaajiakin…

Tiesin että hostelli sijaitsee soratien varressa, joten se rajoitti etsintää pienemmälle alueelle. Nautiskelin paikallisista sorateistä, mutta en nähnyt mitään mikä olisi viitannut hostelliin. Sighnaghin turistikeskuksessa kävin kyselemässä ko hostellin sijaintia ja jälleen sain uusia suuntimia. Sama homma, ei löytynyt vaikka kuinka kiertelin ympäristössä.

Lopulta annoin periksi ja soitin hostellille, vastaus sieltä oli että he olivat parhaillaan kiinni 🙂 Vietin noin kolme tuntia etsien tätä hostellia ja nyt olin takaisin lähtöpisteessä.
Seuraava vaihtoehto oli löytää hostelli Sighnaghista. Kävin läpi useita paikkoja hostelleista hotelleihin, mutta kaikki tuntuivat olevan täynnä. Lopulta löysin vapaan hostellin, mutta siellä huoneen täytti todella voimakas kissan pissan haju… Noh, se oli ainoa vapaa vaihtoehto eikä hintakaan ollut kuin 15€ aamupalan kanssa, joten minun piti vain tottua siihen hajuun.

Sunnuntai aamuun mennessä olin jo tottunut hajuun, joten päätin viettää alueella vielä yhden päivän.
Aamupala ei ollut hääppöinen, äärettömän suolaista leipää ja kuppi teetä.

Päivä kului alueella kävellessä ja valokuvia räpsiessä, Turkin videota editoidessa ja laiskotellessa.
Illalliseksi nautein todella maittavan keiton ja Khinkaleita.

Azerbaijan:
Aamulla lähdin liikenteeseen ilman aamupalaa.
Alkuperäisessä suunnitelmassa olin ajatellut käyttäväni eteläistä rajaa Azerbaijaniin mennessäni, mutta kartan tarkastelun jälkeen päätinkin käyttää pohjoista.
Juuri ennen rajaa minun piti tehdä u-käännös ja käydä ottamassa valokuva kyltistä jossa luki ”Azerbaijan… – Good Luck” 🙂
Georgian raja meni taas todella nopeasti, virkailija tiesi että Mika Häkkinen oli suomalainen formula-1 kuski 🙂

Azerbaijanin raja vähän huoletti minua, mutta pian huomasin ne turhiksi. Minun piti odotella hetkonen jonossa (minut ohjattiin suoraan jonon keulalle), mutta ainoastaan ehkä noin 5 minuuttia. Rajalle päästyäni, minulta kysyttiin että olinko käynyt Armeniassa, oliko minulla mitään tavaroita tai rahaa Armeniasta. Vastasin totuuden mukaisesti: kyllä, ei ja ei. Leima passiin ja sen jälkeen tullin tiskille.
Parin minuutin kuluttua minut kutsuttiin ilmastoituun huoneeseen jossa virkailijat tarjosivat minulle pari kourallista pähkinöitä ja sen jälkeen turistiin niitä näitä lähemmäs 30 minuuttia.
Kaikki meni todella helposti. Naama venyi väkisinkin hymyyn, olinhan nyt Azerbaijanissa!

Ensimmäiset 100km olivat mukavaa pientä tietä. Nättejä kyliä siellä täällä, ihmiset hymyilivät ja heiluttelivat kättä minulle. Mukavaa!
Yhdessä kylässä kuulin tytön kiljaisun ja näin mies porukan bussipysäkin takana. En tiedä että kuuluiko kiljaisu sieltä, mutta asia vaivasi minua pitkän aikaa.

Pysähdyin juomaan keskellä ei mitään, kun yhtäkkiä neljä lasta ilmestyy kuin tyhjästä. He olivat todella ujoja, eivätkä uskaltaneet sanoa mitään minulle. Huomasin että yhdellä heistä oli samanlainen puhelin kuin minulla, joten otin oman puhelimeni taskustani ja esittelin sitä lapsille, sen jälkeen hymy levisi heidän kasvoilleen 🙂

100km:n jälkeen alkoi todella suora, tasainen ja tylsä tie. Ei mitään nähtävää, joten ainoa ajatus oli vain päästä Bakuun.
Tienvarsi ravintolan edessä pysähdyin hörppäämään vettä, kun yksi jamppa lähestyy minua ja alkaa valtava puheripuli. Puhuminen vain jatkui ja jatkui vaikka vastailin hänelle suomeksi 🙂
Jamppa kutsui minut lounaalle, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Hänelle ei kieltävä vastaus kelvannut, joten lopulta lupauduin hörppäämään teetä hänen kanssaa. Menimme suoraan takahuoneeseen jossa hän esitteli minut isoon ääneen kaikille muille, tunsin oloni kiusaantuneeksi…

Liikenne muuttui hullummaksi mitä lähemmäs Bakua pääsin. Autot lähtivät ohitukseen huolimatta vastaantulevasta liikenteestä. Täällä todella kannattaa olla hereillä ja seurata muuta liikennettä.
Viimeisellä sadalla kilometrillä myös tuuli yltyi. Välistä tuntui kuin tuuli yrittäisi repiä pään harteiltani, mutta onneksi näin ei tapahtunut. Rekkojen ohittaminen oli todella mielenkiintoista, koska suoralla tiellä jouduin nojamaan todella kovasti tuulta vasten. Rekan kohdalla tuuli loppui ja pyörä lähti menemään rekkaa kohti, ohituksen jälkeen tuuli paiskasi minua vuorostaan kaidetta kohti… Tätä jatkui kilometri toisensa perään.

Kaspian meren rannalla on paljon rakennusurakoita meneillään. Toinen toistaan isompia ja upeampia huviloita kohoaa sinne tällä hetkellä.

Bakuun saavuttuani ajoin ensimmäiseksi rannalle ja sen jälkeen aloitin hotellien etsinnän gepsistä. Gepsissä ei ollut yhtään hotellia, joten etsintä tulisi olemaan totaalista hakuammuntaa.
Siinä strategiaa suunnitellessani, ranskalainen moottoripyöräilijä pysähtyi viereeni ja antoi osoitteen yhdelle hostellille. Hän sanoi että kaikki hotellit olivat todella kalliita Bakussa.
Mainitsin että kurkkaan pari hotellia ja sen jälkeen ajan hostellille ellei mitään muuta löydy.
Ranskalaisella oli kova kiire lautalle, joten emme kerenneet jutella sen kauempaa.

Tarkastin yhden hotellin lähellä paikkaa missä olin pysähtynyt. Hinta oli pöyristyttävä 180 manattia (suunnilleen sama euroissa) /yö.
Respa sanoi että lähellä on halvempi hotelli johon he antoivat minulle ajo-ohjeet. En kuitenkaan löytänyt heidän mainitsemaansa hotellia, joten päätin viettää yöni hostellissa.
Hostellin löytäminen tuotti melkoisesti tuskaa, koska liikenne oli hanurista ja tietyöt sekoittivat liikennettä lisää.
Minulta kului noin tunti 1,5km:n matkaan…

Hostel Caspianissa jaoin huoneen neljän muun matkalaisen kanssa.
Muut matkalaiset olivat todella hauskaa porukkaa. He olivat odottelemassa joko lauttaa tai visaa.
Myös ranskalainen motoristi tuli takaisin hostelliille, koska hän oli missannut lautan.
Pakko mainita tässä että Azerbaijanissa lautat eivät kulje samaan tapaan kuin esim ruotsin lautat. Kukaan ei tunnu tietävän minä päivinä lautta kulkee, milloin se lähtee (jos lähtee) ja että onko lautalla vielä tilaa. Tätä ei tiedä edes porukka lippuluukulla… Sinun täytyy olla onnekas täältä pois päästäksesi 😉

Baku on todella kallis paikka, joten et halua jäädä tänne jumiin pitkäksi aikaa. Pienissä ruokakaupoissa ei ole hintoja näkyvillä. Tällä tavalla kauppiaat pystyvät ottamaan turistihinnan ja normaalihinnan…

Myöhemmin illalla yksi autokunta Mongol Rallysta ilmaantui hostellille.

Yö oli melkoisen viileä, koska joku oli laittanut ilmastoinnin mahdollisimman kylmälle. Lämpötila huoneessa oli vain 18 astetta (normaalisti tämä on hyvä lämpötila nukkumiseen, mutta tällä reissulla olen jo tottunut lämpimämpään ilmastoon).

Aamulla päätin käydä kävelemässä rannalla. Tai eihän se ole ranta, vaan rantakatu. Paikka näytti aika uskomattomalle, kaikki oli puhdasta ja rakennettu viimeisen päälle. Kolme lasitornia kohosi lähistöllä, kaupat myivät vain muotitavaraa, autot olivat uusia ja kalliita (toki joukkoon mahtui vanhoja haisevia ja savuttavia kotteroitakin) mutta jostain syystä ihmiset ajoivat ihan miten sattuu! Joko he eivät tienneet, ymmärtäneet tai välittäneet liikennesäännöistä, en tiedä…

Kiertelin myös vanhassa kaupungissa, mutta siellä ei ollut oikeastaan mitään nähtävää, lähinnä kauppoja turisteille. Vanhassa kaupungissa tapasin myös ranskalaisen polkupyöräilijän. Hän oli lähtenyt ajamaan ranskasta neljä kuukautta aiemmin ja nyt pysähtyi täällä hankkimaan viisumin. Hän etsi samaa hostellia kuin missä minä olin edellisen yön viettänyt, joten kävelin sinne hänen kanssaan.
Matkalla hostellille tiedustelin jampalta hänen reissusuunnitelmistaan. Oli kuulemma matkalla kiinaan, mutta sen jälkeen hänellä ei ollut tietoa että minne sieltä, selvää oli että matka kuulemma jatkuisi. Kova jätkä! 🙂

Hostellilla kuuntelin muiden matkalaisten huolia, kukaan ei tuntunut tietävän milloin lautat Turkmenistaniin ja Kazakhstaniin lähtisivät. Lauttaterminaalin poliisi oli kuulemma suositellut että matkustajat saapuisivat joka aamu noin klo kahdeksan tuonne terminaaliin odottelemaan jos lautta vaikka sinä päivänä kulkisi. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen lautan lähtöä, joten koko homma toimii totaalisen tuurilla.
Vaikka pääset lauttaan, et tiedä milloin saavut satamaan, koska usein lautta saattaa odotella jopa 48 tuntia sataman läheisyydessä ennen kuin pääset pois.
Olin todella tyytyväinen, koska lautta ei kuulunut minun matkasuunnitelmiini.

Noin kahden aikaan iltapäivällä lähdin Bakusta takaisin Georgiaa kohti.
Moottoritiellä ajattelin että tämä paikka on kuin villi länsi. Alueella on paljon öljyä ja kaasua, mutta ainoastaan harvat ja valitut rikastuvat. Hinnat nousevat koko ajan, koska muutkin haluavat saada osansa rikkauksista. Tämä taas aiheuttaa sen että ero rikkaiden ja köyhien välillä on valtava…

Tällä kertaa huomasin myös öljynporaustornit Caspian meressä, mustaa kultaa valui jatkuvalla syötöllä…

Varoituksen sana vielä kertaalleen tästä liikenteestä. Moottoritiellä ei huomion passaa herpaantua hetkeksikään. Rekat ajavat jopa 120km/h, liikennettä tulee vastaan väärään suuntaan, lehmät ylittävät moottoritietä siellä täällä, joten tarkkana pitää olla!

Oli aika normaalia että poliisikin nosti minulle kättä. Muutaman kerran en kuitenkaan ollut ihan varma että tervehtivätkö he minua vai yrittivätkö he vain pysäyttää minut. Tämä asia vaivasi minua samalla kun etsiskelin hotellia Ganjasta. Kello oli jo kahdeksan illalla, joten päätin etsiä hotellin. Onneksi löysin hotellin jossa oli nopea internet, koska kotisivutilan tarjoaja oli lähettänyt sähköpostia että sivuilla oli jotain häikkää ja nyt ne oli suljettu.
Vietin koko illan selvitellen ja korjaillen ongelmia. Nukkumaan pääsin vasta kahden jälkeen.

Olin suunnitellut lähteväni aikaisin, mutta koska pääsin nukkumaan vasta myöhään, päätin olla hotellissa puoleen päivään saakka.
Pakatessani tavaroitani huomasin yhden ajosukan puuttuvan. Etsiskelin sitä joka puolelta huonetta, kävin jopa laukut useampaan otteeseen läpi, mutta en vain löytänyt puuttuvaa sukkaa.
Ajattelin jo että tämä oli ensimmäinen tappio tällä matkalla. Kuulostaa hauskalta, mutta silloin kun sinulla on todella vähän tavaraa matkassa ja ainoastaan tärkeimmät on pakattu mukaan, pienikin tappio saattaa tuntua yllättävän isolta. Toki kannan mukanani varasukkia, mutta nämä olivat ”erikoissukat” 🙂

Pyörää pakatessa huomasin että keskellä parkkihallin lattiaa oli minun puuttuva sukkani! En tiedä että kuinka ihmeessä se oli sinne päätynyt, mutta tuntui mukavalle löytää se.

Hotellilta lähtiessäni edellispäivän huoli palasi mieleeni. Tottakai ensimmäisellä poliisin tarkastuspisteellä he viittoilivat minua pysähtymään…
Annoin paperit poliisille. Muutaman minuutin päästä he pyysivät minua tulemaan sisälle.
Poliisi ei puhunut englantia ja minäkin kommentoin hänelle suomeksi ja englanniksi.
Hän viittoili että minä olin mennyt todella nopeasti, valokuva oli kuulemma otettu ja nyt minun pitäisi maksaa 300€:n sakko!!!
Tiesin etten ollut ajanut ylinopeutta, eivätkä he voineet näyttää valokuvaa minulle… Joten tiesin että nyt vain keksittiin syyte jotta saisivat rahaa.
Kielsin ja kirjoitin paperille että rajoituksen alla ajoin 90m/h ja kylissä 50km/h, mutta eihän sillä ollut mitään vaikutusta.
Sen jälkeen koitin selitellä että ei minulla ole sellaisia rahoja kun olen pitkällä matkalla.
Lopulta sakon määrä tippui 120€:oon. Poliisi ei antanut minulle edes kuittia ja rahat hän pisti omaan taskuunsa… Korruptoitunut varas!

10-15 minuuttia meni tuohon keskusteluun ja nyt olin vapaa lähtemään… Kirosin tätä korruptoitunutta paikkaa ja sen korruptoituneita ihmisiä. Päällimmäisenä mielessä oli vain päästä hemmettiin tästä paikasta.
Ihmiset heiluttelivat kättä minulle, mutta en vastannut heilutuksiin. Pitäkää kurja maanne!

Ehkä noin puolen tunnin päästä aloin rauhoittua. Ei ollut mitään syytä syyttää kaikkia ihmisiä ja maata siitä mitä yksi korruptoitunut poliisi oli minulle tehnyt. Tämän jälkeen aloin taas vastata tervehdyksiin.
Ajattelin myös että oli minussakin syytä. Olin rikkonut omaa sääntöäni ja kannoin lompakossani yli 20-30€. Hotellilta lähtiessäni olin laittanut Georgian valuutat lompakkoon…

Rajan läheisyydessä tankkasin jälleen pyörän halvalla Kazakhstanin bensalla (hinta oli noin 50-60c/l). Samaan aikaan huomasin että polttoaine mittari alkaa temppuilla… Se oli palanut jo hyvän aikaa, mutta silti tankkiin meni ainoastaan 22l polttoainetta.

Rajalla oli lähemmäs kilometrin mittainen jono. Halusin vain päästä pois tästä maasta, joten ohitin kaikki autot ja ajoin suoraan jonon keulalle.
Yksi tyyppi jonossa ei tästä tykännyt vaan alkoi narista siinä vieressäni. Kommentoin jampalle että minulla ei ole aavistustakaan mitä hän sanoi, joten pysyin paikallani.
Nuorta rajavartijaa etuiluni tuntui tympivän ja hän vain viittoili minua menemään johon hännille. Kerroin hänelle myös saman asian mitä vieressä inisevälle tyypille enkä liikkunut tuumaakaan.

Rajavartijaa tumpi todella paljon… Muita ihmisiä alkoi kerääntyä ympärille ja heidän kanssaan juttelin normaalit asiat reissusta ja pyörästä.
He yrittivät auttaa minua ja kehoittivat rajavartijaa päästämään minut, mutta ei auttanut. Vartija viittoili muita autoja ja rekkoja ohittamaan minut.
Minä ajattelin että kyllä voin tässä odotella vaikka kuinka kauan, jos tarvitaan niin voin vaikka nukkua tässä paikassa.
Noin 30-45 minuutin jälkeen vartija lopulta viittoili minua jatkamaan rajalle jossa asiat sujuivat nopeasti.

Näin jälkeenpäin ajateltuna, haluan korostaa että Azerbaijanissa normaalit ihmiset olivat yhtä ystävällisiä kuin muissakin maissa.

Georgia:
Tuntui todella hyvältä olla takaisin Georgiassa, mutta tajusin myös että nyt pikkuhiljaa todellinen seikkailu on alkamassa. Rajanylitykset ottavat aikaa, ihmiset/poliisi haluavat lahjuksia yms, joten minun täytyy vain tiedostaa ja hyväksyä asia.
Joten ehkä koko tapahtuma oli hyvä herätys minulle.

Ohitin jälleen Tbilisin, tällä kertaa pysähtymättä. Päivän kohteena oli päästä lähelle Venäjän rajaa.
Military Roadin eteläpuolella huomasin pysäköidyn moottoripyörän. Pysähdyin juttelemaan kuskin kanssa. Hän oli venäläinen pyöräilijä matkalla Batumiin ja siitä edelleen lautalla Ukrainaan.
Juuri ennen lähtöäni hän ojensi minulle venäjän lipulla varustetun avaimenperän 🙂

Pyöräilijä sanoi että tie on pahassa kunnossa ja että häneltä kului noin 2,5 tuntia ajaa Kazbekista paikkaan jossa tapasimme.

Tien pinta oli hyvässä kunnossa ja minä jo aloin odotella mielenkiinnolla että milloin se huono pinta alkaisi.
Jos keskityt vain maisemaan niin on mahdoton sanoa että olet Georgiassa, maisema on täsmälleen saman näköinen kuin Itävallassa ja Sveitsissä.

Hiihtokeskuksen jälkeen alkoi huonopintainen tie. Kyseessä oli soratie täynnä isoja reikiä. Ei mitään todella pahaa, minun piti vain hidastaa vauhtia ja kiertää kuopat.
Tuntui kuin olisin ollut laskettelemassa, tällä kertaa pujottelukeppeinä olivat vain kuopat, autot ja rekat.
Huonopintaista tietä oli ainoastaan 12km jonka jälkeen hyvä pinta jatkui. Minulta kului noin 1-1,5 tuntia venäjän rajalle. Kyllä, venäjän rajalle! Olin ajanut Kazbekin ohitse…
En voinut jatkaa matkaa venäjälle, koska viisumini ei ollut vielä voimassa.

Ajelin takain noin 10 kilometriä ja silloin vastaan tuli Stepandsmindan kylä. Minulle oli sanottu että Kazbeki oli heti Stepandsmindan jälkeen, mutta tämän paikan ja rajan välissä ei ollut yhtään ainoaa kylää.
Minä ihmettelin asiaa ja päätin kysäistä paikallisilta neuvoa. Vastaus oli että Kazbeki on luostari vuorilla ja että minä olin nyt Kazbekissa…

Minulle oli suositeltu yhtä hostellia, mutta en löytänyt sitä.
Hotelli oli liian kallis joten kysäisin toisen hotellin respasta jos he tietäisivät minulle halvemman yösijan.
Respa soitteli muutaman puhelun, jonka jälkeen kohtuuhintainen hostellihuone löytyi.



Seuraavalle päivälle (torstai, elokuun toinen) minulla oli pari vaihtoehtoa. Joko ylittää raja venäjälle, tai viettää pivä Stepandsmindassa ja päivittää blogi.

Torstai aamuna päätin viettää täällä vielä yhden päivän.
Aamulla menin muutaman tunnin ajolle tyhjällä pyörällä.
Nautin todella paljon kevyen tuntoisella pyörällä ajamisesta paikallisilla sorateillä. Kiipesin ylös yhdelle luostarille karkeaa maastureiden käyttämää polkua pitkin. Olihan mukava päästä ajamaan vähän vaativammassa maastossa pitkään aikaan.

Päivä on ollut todella rauhallinen, syömistä ja blogin päivitystä. Verkko-ongelmat ovat hidastaneet päivitystä.

Perjantaina ylitän rajan Venäjälle ja reissu todellakin alkaa vasta nyt!

10 thoughts on “Armenia – Georgia – Azerbaijan ja takaisin Georgiassa

  1. Moro Sari,

    My beard starts to be itchy, so let´s see what will happen to my face in the near future 😉

    -Marko

  2. Moro Eero,

    I guess there are few posts already 🙂
    Good that u have enjoyed reading them 🙂
    But, soon it starts to be hard to find network, so longer posts will come (hopefully once / week).
    Ok, it is UAZ 🙂 I was sure someone will recognize it!

    -Marko

  3. Hi Arto,

    Thank´s
    Yes, Grandes Alpes is excellent ride.
    I destroyed my back tire over there 😀
    Now my back tire seems to last and last…

    -Marko

  4. Hi Marko,

    I was following one of your routes and was driving together with Tapio the Grandes Alpes and had so much fun that side edges of tyres were complitely worn out. Front tyre of Z1000 was really bad and I hope it was not my fault…

    It has been interesting to read your stories and I hope that you don’t bump too often to local corrupted police. Good luck with your journey.

    Br, Arto M

    I

  5. Hi Marko,

    Greetings from Ulm! I returned from a holiday a few days ago, and have now gone through all of your blog posts. Could not manage all posts at once :-D. Great stuff! I have been smiling and laughing while reading your stories, so many funny things seem to keep happening 🙂 :-). By the way, the car / van in photo 8 is obviously an UAZ (model 3741 or similar), this is a fairly easy question for anyone who has served in the Finnish army transportation group ;-).

    I hope there will be no more corrupted bastards on your way. Keep safe, enjoy and keep on riding 🙂

    Cheers,
    Eero

  6. Moi Marko,

    Really interesting update and amazing pictures!
    You might consider to change your BMW to HD soon, based on your new ”karvanaama” style 😀

    Keep on driving and take care of yourself.

    Sari

  7. Hi GH,

    Yes, I agree and try to remember also shoot those photos 🙂
    Thank you for your good proposal!

    -Marko

  8. Enjoyed to read about the Karva beer! Hope nothing got stuck in your throat 😉
    Keep smiling and safe!

  9. Besides all the nice scenery, showing the pix of the places you stay and the food you eat with those exotic names will add much more local touch and give us much more idea of your encounters 🙂

Vastaa