Anteeksi

Pahoittelut siitä että Vietnamin 2. osaa en ole saanut julkaistua vielä. On ollut aika kiirusta täällä valokuvatessa (1300 kuvaa viimeisen kahden päivän aikana) MM Motocrossin kisaa tässä Pattayan lähistöllä. Koko päivä kuumassa auringonpaisteessa ja sen päälle loistavan hyvät illalliset ja muutamat oluet (kiitokset Hikolle) niin on paita ollut sen verran tyhjä että huoneeseen päästyäni tajunta on lähtenyt oikeastaan saman tien…
En ole unohtanut teitä lukijat, joten koitan saada tuon päivityksen julkaisuun mahdollisimman pian 🙂

Uusi pikainen päivitys Thaimaasta

Moro Bangkokista,
Pääsin tänne eilen vaikka seuranta vielä väittää minun olevan matkalla.
Ajoin eilen yli 400km kaatosateessa, joten oli aika rankka ajopäivä (kokonaimatka oli noin 650km).

Bangkokissa olen tällä kertaa kolme yötä ja sen jälkeen ajelen Pattayalle tapaamaan yhtä suomalaista motoristia joka on kiertänyt maapallon pyörällään (mutta tästä myöhemmin enemmän).
Huomenna käyn vaihdattamassa pyörään uuden etupallonivelen (jousitukseen) ja samalla taidan vaihtaa myös öljyt.
Ensi viikonloppuna ajatuksena on käydä katsomassa Motocrossin maailmanmestaruuskilpailu Sri Rachassa ja toivottavasti onnistun saamaan sieltä joitain vauhdikkaita kuvia.

Koitan saada Vietnamin osa kakkosen tänään julkaistua englanninkielisenä versiona ja suomalainen versio tulisi sitten huomenna keskiviikkona.

PÄIVITYS: En saanut vielä tänään julkaisuun englanninkielistä versiota, koska tapasin tänään Heiken ja Filippon. He matkustavat maailmanympäri moottoripyörillään. Heidän reissuaan voit seurata täältä

Pikainen päivitys Thaimaasta

Terkut taas täältä Thaimaasta,

Tänään ylitin Laos – Thaimaa rajan.
En ole ihan varma että menikö kaikki oikein pyörän tullauksen kanssa, mutta homma selviää parin viikon päästä kun ylitän Malesian rajan.

Laosista ei tullut päivityksiä kun nettiyhteys siellä on jotain surkean ja olemattoman välimaastosta. Vietnamin osa 2 tulee (toivottavasti) julkaisuun muutamien päivien päästä.

Tämän hetkinen tilanne:
Etujousituksen pallonivelen suojakumi hajosi totaalisesti Laosissa (tällä hetkellä koitan pitää suurimman osan kurasta poissa nivelestä teippipatentilla (on toiminut vielä). Uusi nivel on jo Bangkokissa ja vaihdan sen keskiviikkona.
Gepsi pimenee satunnaisesti ilman mitään syytä. Näytössä on myös jotain häikkää jos valitsen jonkun muun reitin kuin gepsin suositteleman.
GPS teline (omatekele) kesti 33tkm. Koitin korjata sen käytössä olleilla varusteilla tuolla Laosin 4000 saaren alueella, mutta nyt se on totaalisen hajalla.
Penkin päällyksessä on jälleen uusi reikä (edellinen reikä korjattiin päällystä venyttämällä kun olin viimeksi Bangkokissa). Touratech lähetti minulle uuden penkinpäällisen ilmaiseksi ja poimin sen kunhan pääsen Bangkokiin.
ABS yksikkö temppuilee kun ulkoilman lämpötila nousee yli 33 asteen. En tiedä vielä että miten ja milloin saan tuon korjattua.

Muuten kaikki menee oikein hyvin. Tänään oli upea ajopäivä koilis-Thaimaassa (todella rajun ukkoskuuron jälkeen) 🙂

Thaimaa, viikko 4

Tämä oli viimeinen viikko Thaimaassa ennenkuin sukeltaisin syvemmälle mystiseen kaakkois-Aasiaan.

Viimeinen viikko alkoi hotellissa nukkuen, elokuvia katsellen ja pikanoodeleita syöden. En ollut vielä täysin parantunut parin päivän takaisesta huonosta olosta. Lue loppuun

Thaimaa, viikko 3

Lauantai:

Lepopäivä.
Päivän aikana tuli vietettyä pari tuntia rannalla ihmetellen isoja aaltoja ja lämmintä keliä.
Myöhemmin illalla palasimme takaisin rannalle katsomaan auringonlaskua ja puraisemaan illallista.
Minun lautaseltani löytyi maukkaita paistettuja noodeleita, neiti E:n lautaselta löytyi iso rapu. Lue loppuun

Thaimaa, viikko 2

Lauantai:
Aamupalan jälkeen starttasin pyörän ja jatkoimme kohti Chiang Mai:ta. Kapea ja mutkainen tie kulki nätissä vihreässä ja kukkulaisessa maisemassa. Minä ajoin menemään ja neiti E räpsiä kuvia takapenkiltä.
Tien pinta oli aika hyvässä kunnossa koko matkan, ainoastaan kerran päällyste puuttui tietyön vuoksi. Hiekka oli tampattu hyvin, joten se ei aiheuttanut mitään ongelmia edes tällaiselle painavalle pyörälle. Lue loppuun

Thaimaa, viikko 1

Perjantai:
Kathmandu (Nepal) – Bangkok (Thaimaa):

Saavuttuani Bangkokin lentokentälle huomasin välittömästi ison eron Kathmandun ja Bangkokin välillä. Ilma tuntui huomattavasti kuumemmalta ja kosteammalta kuin Nepalissa, joten vaikutti siltä että hikoilukausi alkoi jälleen uudelleen 🙂
Lue loppuun