Joululoman viimeinen ilta

Kuukauden loma on mennyt todella nopeasti ja huomenna lennän takaisin Kambotzaan!
Oli todella mukava viettää lomaa Saksassa ja Itävallassa, vaikka keli on ollut melkoisen kylmä (kun olen tottunut lämpimään ilmastoon). Itseasiassa ilma täällä on ollut todella lämmin vuodenaikaan nähden, joten siinä mielessä olin aika onnekas, keli olisi voinut olla paljon kylmempi.

Loman aikana tapasin paljon ystäviä, söin loistavaa sapuskaa, sain tehtyä suunnitellut asiat ja kerättyä tarvittavat varusteet.
Ennen lomaa tunsin että matka on ollut aika raskas, mutta nyt tunnen jälleen uutta voimaa ja innostusta jatkaa uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustumista.

Jutut laahaavat edelleen perässä aika paljon, mutta lupaan että lähiaikoina juttuja alkaa tipahdella blogiin (ajattelin päivittää Blogin ajan tasalle tuolla lämpimän meren rannalla :))

Yli 30000 lukukertaa!

Huimaa!
Hieman yli neljässä kuukaudessa yli 30000 lukukertaa!
En olisi koskaan uskonut että näin lyhyessä ajassa tulee näin hirmuinen määrä lukukertoja!
Toivottavasti olette nauttineet jutuista, sillä niitä on luvassa lisää.
Jatkossa myös pyrin saamaan enemmän videoita sivuille, koska saan kypäräkameran tänne Thaimaaseen.

Pikainen päivitys Pakistanista

Terkut 100km päästä Islamamabadista.
Pari viimeistä päivää olen ajanut yhdessä Johnin kanssa (John on ollut samassa ryhmässä ajamassa Kiinan läpi).
Tämä päivä on ollut hidasta etenemistä koska olemme joutuneet ajamaan kuudessa eri poliisisaattueessa.
Nyt olen hotellissa yhdessä Johnin kanssa ja meitä on täällä suojaamassa 5 aseistettua vartijaa, kaikilla venäläiset automaattiaseet ja kovat piipussa.
Huomenna minun pitäisi olla Islamabadissa jolloin koitan saada loput kuvat edelliseen blogipäivitykseen. Toivottavasti saan myös (ainakin osan) suomennoksesta tehtyä. Suomennoksissa on mennyt aikaa kun on ollut jos jonkinmoista ohjelmaa viime päivinä 🙂

Jousitus hajalla

Terkut Kiinasta,

Pikainen päivitys tähän väliin kun on pitänyt vähän kiirusta.
2 päivää sitten olin ajamassa Kirgistanista Kiinan rajaa kohti huonokuntoista soratietä pitkin. Noin 20km ennen rajaa osuin isoon monttuun. Sain eturenkaan montun yli, mutta takarengas otti melkoisesti vauhtia montusta ja heitti pyörän perän todella korkealle. Lue loppuun

Musta päivä

Tänään on ollut todella musta päivä…
Minulla on kaikki ok, mutta kuten uutisissa on tänään kerrottu, Nokian irtisanomiset koskettavat tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä.
Nokian Ulmin saitti suljetaan (yhtenä esimerkkinä), joten monet hyvät ystävät ja kolleegat joutuvat miettimään tulevaisuutensa uudelleen.
Koko päivän on Ulmi ollut mielessä, enkä ole pystynyt nauttimaan matkanteosta. Voimia sinne kolleegoille.

Aamu alkoi mukavilla mutkapätkillä Dolomiiteilla, mutta uutiset kuultuani tuli todella järkyttynyt, turhautunut ja vihainen olo.
Nyt olen leiriytynyt Balaton-järven rannalle Unkarissa.